8.10.2012

Take a sad song and make it better.

Niinhän siinä sitten kävi, että minä olen nyt ikioman yksiön onnellinen omistaja (no ok, vuokralainen). Perjantaina juoksentelin pankissa ja kiinteistöfirmalla aamupäivän, iltapäivällä sain avaimet käteen ja pyysin melkein-naapurini Lauran sitten katsastamaan uuden kotini ja nauttimaan bisseistä+eväistä koostuvasta piknikistä lattialla istuen (koska huonekaluja ei tietenkään vielä löydy). Tällä hetkellä elän jätesäkkien ja matkalaukkujen keskellä, mutta tän viikon aikana olis tarkotus saada omaisuus roudattua uuteen osoitteeseen.

Tänään vähän epäonnistuin kouluun lähtemisessä, kun innostuin torkuttamaan herätystä ja lopulta kun pääsin sängystä ylös, kello näytti jo yli puoltapäivää.... Joten päätin hyödyntää päivän pakkaamalla viimeisetkin tavarat entiseltä kämpältä ja viemällä jotain pikkujuttuja uudelle. Samalla nappasin pari kuvaa pieneksi sneakpeekiksi tänne ja ehdin mä kirppikselläkin kierroksen tehdä, vieläpä ihan hyvällä menestyksellä, kun löysin nuo alimmassa kuvassa olevat ihanat kengät ♥ Totesin tosin omia vaatteita läpikäydessä et mun on pakko varata kirppispöytä ja heittää ehkä noin kolmasosa vaatekaapin sisällöstä sinne tai tuun jossain vaiheessa hukkumaan siihen rättien paljouteen...

Nyt voisin heittää nahkatakin päälle, laittaa ipodista soimaan Beatlesia (jonka biisit on soinu mulla koko päivän päässä), kääntää röökin matkalle ja suunnistaa vielä keskustaan auttamaan erästä rahatonta ystävää.







ps. voi mun iloisuuden määrää, kun lauantaina pitkästä aikaa vanhalla kämpällä hengaillessa löysin yllättäen mun kauan kadoksissa olleen kameran sängyn alta ! 

1 kommentti: