24.9.2012

Rule number one is that you gotta have fun.


10 pientä asiaa, jotka saavat minut iloiseksi: 
- auringonpaisteeseen herääminen
- onnistuneet valokuvat
- hyviltä bändeiltä ilmestyvät uudet levyt/biisit
- kahvi ja rööki kiireettömänä aamuna
- kissat, niiden paijaaminen, kuvat ja niistä puhuminen
- mieluisan asukokonaisuuden valitseminen
- lahjojen ostaminen ja antaminen ihmisille
- kirpputorilöydöt
- se kun joku soittaa tai tekstaa oikein tylsällä hetkellä
- autolla matkustaminen hyvässä seurassa

9 satunnaista faktaa minusta:
- omistan varmaan kymmeniä kangaskasseja, käytän vain muutamia niistä
- olen joskus harrastanut balettia pari vuotta
- peruskoulun jälkeen olen ollut kolmessa eri koulussa
- en ole koskaan syönyt kebabia
- mulla on tositosi pieni käsiala, josta en välillä itsekään saa selvää
- keräilen jääteepurkkeja, muovipusseja ja muuta omituista
- en tykkää jäätelöstä, sipseistä tai kermavaahdosta
- en ole käynyt Kuopiota pohjoisemmassa Suomessa
- mulla on ollut hiuksissa varmaan kaikkia mahdollisia värejä

8 ärsyttävää juttua:
- sateinen ja pakkassää
- portfolioiden tekeminen koulussa, en vaan koskaan saa niitä valmiiksi
- mielipiteitään tyrkyttävät ihmiset. oli sitten kysymys elämäntavoista, uskonnosta tai paidan väristä, mua ei vaan kiinnosta, kunnioitetaan hei kaikkien mielipiteitä
- farkut, sillä en vaan mistään löydä mulle sopivia ja istuvia farkkuja, enkä enää jaksa edes etsiä
- odottelu. tiedättehän sen, kun joku antaa tosi ympäripyöreen arvion aikatauluista ja sitten istut tunteja odottelemassa tietämättä mitä siinä tekisi?
- lapset. en vaan tuu niiden kanssa toimeen ja saan päänsärkyä jo jossain julkisilla paikoilla huutavista lapsista
- tiskaaminen ei vaan oo mun juttu, käsien uittaminen jossain likaisessa vedessä ei oo mun lempipuuhia
- turhat facebook/blogimerkinnät, joissa ihmiset kertoo asioista, jotka ei tosiaan ketään kiinnosta. en haluu tietää montako tuntia nukuit ja mitä söit aamupalaks, näin niinku esimerkkinä.

7 asiaa, joita toivon tulevaisuudelta:
- mieluisa asunto...
- ...jossain kivassa kaupungissa
- oma kissa
- pitkät hiukset, ettei tartteis olla säätämässä pidennysten kanssa koko ajan
- tarpeeksi vapaa-aikaa tehdä juttuja, joista tykkään
- kiinnostava työpaikka
- tietynlaisen seikkailumielisyyden säilyminen aikuisuudessakin, eikä tylsäks peruskansalaiseks muuttuminen

6 asiaa, joihin käytän eniten rahaa (jos nyt jotain vuokraa ym. pakollisia ei lasketa):
- ruoka&juoma, lähinnä kaikki kokispullot ja välipalat, kun lämpimät ruuat syön kuitenkin koulussa
- alkoholi, valitettavasti, vie jonkin verran budjettia aika usein
- rööki, vaikka yritänkin säästää ostamalla sätkäkamoja tehdastupakan sijaan
- vaatteet, joita ostan kyllä usein second handina mut erittäin usein
- kahvittelu aina keskustassa liikkuessa ja koulupäivän aikana hereilläpysymiseen tarvittavat kupilliset
- matkustelu, lähinnä Suomen sisällä moikkaa kavereita muilla paikkakunnilla ja keikkoja tsekkailee

 

5 minulle rakkainta/ominaisinta albumia:
- placebo - meds tuli mulle viime talven aikana erityisen tärkeeks
- patrick wolf - wind in the wires, jota tietyssä vaiheessa elämää kuuntelin ihan älyttömän paljon
- nirvana - nevermind on vaan klassikko, josta oon yläasteen alusta asti tykkäilly
- mika - life in cartoon motionin hankin joskus monia vuosia sitten ja niitä harvoja levyjä, joihin en oo vuosien varrella kyllästyny
- pariisin kevät - meteoriitti on ehkä mun eniten kuuneltuja levyjä, osaan kaikki sanat siltä ulkoo ja keikoillakin on tullu käytyä

4 asiaa, joita kadun:
- hiusten leikkaaminen lyhyeksi toissavuonna, saan kärsiä siitä vieläkin, kun hiukset ei vaan tunnu kasvavan
- lukioon meneminen/kouluvalinnat muutenkin
- viime talvi aikalailla kokonaisuudessaan
- se, etten oo nuorempana alottanu jotain harrastusta, esim soittaa jotain soitinta, niin et nykyään oisin tosi hyvä siinä

3 paikkaa, joissa tahtoisin asua:
- Helsinki, johon aion muuttaakin heti kun saan lukioni käytyä
- Iso-Britannia ei tarvii varmaan edes selityksiä
- sopivan pieni omannäköiseksi sisustettu asunto kivalla, keskeisellä paikalla, kerrostalossa, jossa naapurit ei ole turhan tiukkapipoisia, että voi rauhassa välillä huudattaa musaa ja istuu iltaa

2 asiaa, jotka tahtoisit muuttaa itsessäsi:
- itsehillintä monellakin tapaa. en saa ikinä mitään aikaiseksi tällä itsekurin puutteella, ja mulla on tosi huono tapa puhua asioita (lähinnä omia), joita ei pitäisi, varsinkin hieman humalassa
- tietynlainen perfektionismi, joka ei ilmene niinkään esim. opiskelussa, mutta elämässä yleisesti en osaa olla ikinä tyytyväinen nykytilanteeseen, vaan mietin aina asioita, jotka vois olla paremminkin.

1 asia, jota moni ei tiedä minusta:
- tää on tosi vaikee. ehkä se, että oon tosi erilainen kuin ennen, tai mitä moni varmaan ajattelee musta. jos vertaan vaikka vuodentakaiseen itseeni, en voi kun ihmetellä et miten oon koskaan voinut ajatella ja käyttäytyä sillä tavalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti